image_pdfimage_print

Mittaustietojen laskennassa ongelma – aurinkosähkö ei usein päädykään pientuottajan hyödyksi

Suomessa on jo tuhansia aurinkosähkön pientuottajia. Aurinkosähkön hyödyntämistä omakotitaloissa ja muissa kiinteistöissä varjostaa nyt mittaustietojen käsittelyyn liittyvät puutteet. Aurinkosähkön taloudellinen kannattavuus vaihtelee Suomessa alueittain – kuluttajien yleensä asiasta tietämättä. Mittaustiedot voitaisiin yhtenäistää laskutusjärjestelmissä, mutta näin ei tehdä. Ongelma voidaan korjata mittausasetusta päivittämällä.

Suomalaisten sähkönsiirtoyhtiöiden älykkäät sähkömittarit eivät ole kaikki samanlaisia, vaan mittaustapa vaihtelee todellisuudessa verkkoyhtiöstä toiseen.

Vaihtelevat mittaustavat saattavat suomalaiset pientuottajat keskenään taloudellisesti eriarvoiseen asemaan: esimerkiksi espoolainen pientuottaja saa täsmälleen samanlaisesta aurinkosähköjärjestelmästä kolmanneksen enemmän säästöä kuin lappeenrantalainen tai helsinkiläinen pientuottaja. Ongelmaa vahvistaa, etteivät kuluttajat eikä aurinkosähköjärjestelmien toimittajat edes tiedä millainen mittaustapa on käytössä missäkin päin Suomea.

Taustoitus: Mistä ongelmassa on kyse – mistä erot pientuottajien sähkölaskuissa johtuvat?

Kuluttajan sähkölaskutus perustuu sähkön tuntimittaustietoihin. Tuntidata ei paljasta, että sähköä kulutetaan ja tuotetaan kolmessa erillisessä johtimessa.

Kuluttajien sähkölaskutus perustuu tuntimittaustietoon. Verkkoyhtiön sivuilta voi saada omat tiedot tuntisarjatietoina (ks. kuva).

Tuntidatan pohjalta usein ajatellaan, että jakeluverkon ja kodin välinen sähkö kulkee vain yhtä johtoa tai kaapelia pitkin. Todellisuudessa sähkö kuitenkin liikkuu kolmea erillistä johtoa tai vaihejohdinta pitkin. Sähkömittarit mittaavat sähköä vaiheittain, vaikka mittaustiedot esitetäänkin kuluttajille yhtenä tuntisarjana.

Jotkut verkkoyhtiöiden sähkömittareista (esim. Caruna) toimivat pientuottajien eduksi siten, että kolmen vaiheen sähkön kulutus- ja tuotantoluvut netotetaan eli lasketaan keskenään yhteen lähes reaaliaikaisesti. Suurin osa verkkoyhtiöiden mittareista Suomessa kuitenkin mittaa kolmea vaihetta erikseen. Vaihtelevat mittaustavat johtavat erilaisiin lopputulemiin kuluttajien sähkölaskuissa.

Kun eri mittaustapojen pohjalta muodostetaan tuntidataa, tulos on erilainen. Yksinkertaistettu esimerkki:

Tunnin aikana aurinkosähkön tuotanto yhteensä 3 kWh jakautuu omakotitalon kolmelle vaiheelle tasaisesti 1, 1 ja 1 kWh, mutta laitteiden kulutus vaihtelee seuraavasti:

  • 1. vaihe: Astianpesukone on päällä, jolloin kulutus -2 kWh ja aurinkosähkön tuotanto +1 kWh -> ostetaan sähköä 1 kWh
  • 2. vaihe: Valaistus ei ole päällä, jolloin kulutus 0 kWh -> aurinkosähkön tuotanto verkkoon +1 kWh
  • 3. vaihe: jääkaappi on päällä, jolloin kulutus -1 kWh ja aurinkosähkön tuotanto +1 kWh kattaa kulutuksen -> ei ostoa eikä tuotantoa

Vertaa tunnin mittaustuloksia eri mittareilla:

  • Vaiheet erikseen mittaava mittari: kuluttaja ostaa sähköä 1 kWh ja myy aurinkosähköä verkkoon 1 kWh.
  • Vaiheet netottava mittari: 2. vaiheen aurinkosähkön ylijäämä +1 kWh kattaa 1. vaiheen kulutuksen -1 kWh. Kuluttaja kattaa auringolla oman kulutuksen eikä osta eikä myy sähköä.

Katso myös LUT:n tutkijaopettaja Antti Kososen laskelmat mittauserojen vaikutuksesta aurinkosähkön kannattavuuteen seurantakohteessa (pdf)

Mittauserot tuntuvat pientuottajien kukkarossa: täysin samanlaisesta aurinkosähköjärjestelmästä lappeenrantalainen omakotitalo myy tappiolla aurinkosähköä noin 500 kilowattituntia vuodessa 15 eurolla (myyntihinta noin 3 snt/kWh), kun espoolainen saa aurinkosähkön omaan käyttöönsä ja säästää sähkölaskussaan noin 60 euroa (säästön arvo noin 12 snt/kWh). Näin kymmenessä vuodessa espoolainen hyötyy aurinkopaneeleistaan 450 euroa enemmän kuin lappeenrantalainen pientuottaja.

Sähkömarkkinalain 24 § mukaan verkkopalvelujen määräytymisperusteiden tulisi olla tasapuolisia kaikille verkon käyttäjille. Toteutuuko tämä pientuottajien kohdalla Suomessa?

Ratkaisu: Mittausjakson sisäinen nettolaskenta mittaustieto- tai laskutusjärjestelmissä – sähkömittareita ei tarvitse vaihtaa

Mittauserot voitaisiin korjata mittaustieto- ja laskutusjärjestelmissä nettolaskutuksella siten, että pientuottajien tuotanto- ja kulutustiedot lasketaan mittausjakson osalta aina yhteen. Mittausjakso on nykyisin tunti ja jatkossa vartti.

Jotta sähköverkkoyhtiöt ja/tai tulossa oleva Fingridin datahub voisivat tehdä mittaustietojen yhtenäistämisen laskennallisesti kunkin mittausjakson sisällä, tarvitaan netotuksen mahdollistamiseksi mittausasetukseen muutos. Näin säästytään myös varsinaisten sähkömittareiden vaihtamiselta.

Kirjoittaja:

FinSolar-projektijohtaja ja tutkija Karoliina Auvinen, Aalto-yliopisto
karoliina.auvinen@aalto.fi

Julkaistu 20.2.2019 ja päivitetty 12.3.2019

Romuttaako siirtohinnoittelun tuleva muutos aurinkosähkön kannattavuuden?

Lukuisat sähköverkkoyhtiöt suunnittelevat parhaillaan siirtohinnoitteluun muutoksia. Yhtiöissä pohditaan, miten energiankulutukseen perustuvista siirtomaksuista (eur/kWh) voidaan siirtyä kohti kiinteitä, esim. sulakekokoon perustuvia maksuja (eur/vuosi) tai sähkön kulutuspiikkien perusteella määräytyviä tehoperusteisia (eur/kW/kk) maksuja. Hinnoittelumuutosten taustalla on siirtoyhtiöiden tarve ylläpitää tuloja sähköverkkojen huoltamiseksi ja verkkoinvestointien rahoittamiseksi, koska nykyisellä siirron hinnoittelumallilla tulot vähentyvät. Sähkönsäästö, sähkön kysynnän pienentyminen monilla alueilla sekä kiinteistöjen oma sähköntuotanto vähentävät siirtoyhtiöiden tuloja.

Muutoksen tarve on siirtoyhtiöiden näkökulmasta sinällään ymmärrettävä, koska sähköverkot täytyy pitää kunnossa riippumatta siitä, kuinka paljon sähköä johdoissa liikkuu. Myrskyjen aiheuttamien sähkökatkosten myötä uusittu sähkömarkkinalaki edellyttää myös sähkön toimitusvarmuuden parantamista. Sen vuoksi siirtoyhtiöt vaihtavat nyt ilmassa kulkevia johtoja maan alle kaivettaviin maakaapeleihin, mistä aiheutuu merkittäviä kustannuksia. Samalla johdoissa kulkeva sähkön määrä kokonaisuudessaan ei enää välttämättä kasva. Tämä kehitys korostuu erityisesti haja-asutusalueilla, jotka kärsivät muuttotappioista ja yritystoiminnan vähenemisestä.

Haasteena siirtohintojen muutoksessa on, että siirtohinnat muodostavat jopa noin kolmanneksen sähkön loppukäyttäjähinnoista. Tästä johtuen siirtohinnoittelun vaikutus sähkön vähittäis- ja kuluttajamarkkinoihin voi olla erittäin merkittävä.

Sähkön loppukuluttajahinnan jakautuminen vero-, sähköenergia- ja siirtomaksuihin kotitalouksissa. Kuva: Sähkömarkkinakatsaus 11/2016, Loiste

Siirtohintojen säästöllä on nykyisin erittäin merkittävä vaikutus sähkönsäästö- ja sähkön pientuotantoinvestointien taloudelliseen kannattavuuteen. Esimerkiksi aurinkosähköinvestoinnit ovat tällä hetkellä kannattavia kunnissa ja yrityksissä seuraavien tukien ansiosta:

  1. TEM:n 25 prosentin energiatuki
  2. Omaan käyttöön tuotetun sähkön energiaperusteisten siirtomaksujen välttäminen (siirron perusmaksu ja verkkoon tuotetun ylijäämäsähkön siirtomaksu 0,07 snt/KWh koskevat myös pientuotantoa)
  3. Omaan käyttöön tuotetun sähkön osalta sähköverojen välttäminen 100 kW tai 800 MWh/v rajaan asti.

Asukassektorilla investoinnit voivat olla kannattavia siirto- ja veromaksujen välttämisen sekä asennuksesta saatavan kotitalousvähennyksen ansiosta.

Esimerkkilaskelman mukaan aurinkosähköinvestoinnin tuotto on nykyisin keskiarvohintojen perusteella kunnalle noin 6,6 % ja takaisinmaksuaika noin 13 vuotta. Mikäli sama kannattavuuslaskelma (katso toinen välisivu) tehdään niin, että investoinnin tuloista poistetaan siirtomaksuista saatavat säästöt 3,5 snt/kWh, putoaa investoinnin tuotto (IRR) tasolle 2,2% ja takaisimaksuaika nousee 24 vuoteen. Esimerkkilaskelma osoittaa, että siirtohinnoittelun muutos voi pahimmillaan viedä pohjan aurinkosähkön kannattavuudelta Suomessa.

Sähkön hinnoittelua tulisi kokonaisuudessaan muuttaa niin, että hinta ohjaa kuluttajia ja tuottajia lisäämään uusiutuvan sähkön tuotantoa, kysyntäjoustoa sekä sähkön energia- ja tehotehokasta käyttöä. Kaikki nämä tarvitaan. Hinnoittelumallien kehittämisessä lähtökohta ja tavoite tulisi olla sekä sähköjärjestelmän puhdistaminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi että toimitusvarmuuden ylläpitäminen. Voisiko kompromissin saavuttaa siirtohinnoittelun osalta esimerkiksi niin, että tietyn tehorajan alapuolella hinnat olisivat edelleen energiankulutukseen perustuvia ja yläpuolella tehoperusteisia?

Kirjoittanut 12.12.2016:

Vuorovaikutusjohtaja, tutkija Karoliina Auvinen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
FinSolar ja Smart Energy Transition -hankkeet

FinSolar-hanke selvitti: saako aurinkosähköä siirtää verottomasti kiinteistörajan yli?

Pori1Verottoman sähkön pientuotannon rajan nostaminen 100 kVA:n tehoon ja pientuotantona pidettävän vuosituotannon rajan nostaminen 800 MWh:iin kasvattaa merkittävästi aurinkosähkön paikallisia hyödyntämismahdollisuuksia. Esiin on kuitenkin noussut kysymyksiä siitä, saako pientuotantoa harjoittaa useamman kiinteistön alueella ja siirtää verottomasti kiinteistörajan yli. Voiko kiinteistö A käyttää viereisellä kiinteistöllä B tuotettua aurinkosähköä?

Valmisteveroja määräävän tullin kanta asiaan on seuraava. Pientuotantoa on asetettujen ylärajojen alle jäävä tuotanto, eikä asiaan vaikuta se, miten sähkö käytetään. Tuotetun sähkön voi siis käyttää itse, siirtää naapurikiinteistölle tai syöttää verkkoon ilman, että tuotanto muuttuisi verotettavaksi.  Selkeyden vuoksi sanottakoon, että kaikesta alueellisen jakeluverkon kautta siirrettävästä sähköstä kannetaan siirtohintojen yhteydessä kWh-pohjainen huoltovarmuusmaksu ja sähkövero. Olen keskustellut asiasta tullin valmisteveroneuvonnan Sami Suomisen kanssa. Tullin asiakastiedote selventää asiaa.

Vaikka pientuotantolaitteistojen tuotantoa siis saa verotusteknisesti siirtää kiinteistöltä toiselle, asiaa sääntelee myös sähkömarkkinalaki . Lain 13 pykälän mukaan yhtenäinen kiinteistöverkko on mahdollista rakentaa, jos kysymyksessä on kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäinen verkko tai jos alueellisen jakeluverkon haltija antaa toiselle suostumuksen. Kiinteistöryhmän käsitettä laki ei määrittele. Tiedustelujeni mukaan virkamiestulkinta (TEM Arto Rajala ja Energiavirasto Martti Hänninen) asiasta on, että ryhmällä tarkoitetaan hallintaoikeudeltaan yhtenäistä, fyysisesti toisiinsa rajautuvaa kokonaisuutta. Jos siis halutaan muodostaa 13 §:ssä tarkoitettu verkko, jossa siirretään sähköä kiinteistöltä A naapurikiinteistölle B, niillä on joko oltava sama omistaja tai maanvuokrasopimus, joka siirtää kiinteistöjen hallintaoikeuden samalle taholle. Energiaviraston verkkoluvanhakuohje täsmentää tulkintaa kiinteistöryhmästä. Kiinteistöjen rajalla kulkeva tie tai rautatie ei rajoita siirtomahdollisuutta.

Vuokrasopimus, jolla kiinteistön A omistaja maksaa kiinteistön B omistajalle oikeudesta tuottaa aurinkosähköä kiinteistöllä B ei vielä täytä hallintaoikeuden siirtymisen edellytyksiä. Toisin sanoen hallintaoikeuden siirrolla tarkoitetaan maanvuokrasopimukseen perustuvaa kiinteistön hallintaa. Kiinteistöllä voi kuitenkin tästä huolimatta olla rakennuksia tai toimintaa, joiden omistaja on eri kuin maanvuokrasopimuksen kautta hallintaoikeuden saanut taho. Hallintaoikeuden yhtenäisyyden voi ilmeisesti saavuttaa kolmas taho, joka vuokraa kummatkin kiinteistöt.

Aiemman tietomme mukaisesti aurinkopaneelien omistus ei vaikuta verotuskäytäntöön. Toisin sanoen kiinteistöllä A tai naapurikiinteistöllä B sijaitsevat aurinkopaneelit voivat olla kolmannen osapuolen (esim. rahoitusyhtiön) omistuksessa ilman, että tämä vaikuttaa verotuskäytäntöön tai sähkömarkkinalain antamiin mahdollisuuksiin siirtää sähkö naapurikiinteistöille.

Verovelvollisuusasiaan palatakseni pidän melko selvänä sitä, että pientuotannon ylärajat koskevat myös yhtenäistä kiinteistöryhmää. Toisin sanoen, jos kiinteistöllä A jo tuotetaan maksimimäärä 800 MWh, sille ei voi kiinteistöryhmän sisäisellä siirtoyhteydellä siirtää enempää sähköä tulematta samalla verovelvolliseksi.

Mikko_JalasTutkija Mikko Jalas
Aalto-yliopisto, FinSolar-hanke